Suuri Kiitos mukanaolleille, yhteistyökumppaneille ja talkoolaisille

Heidi Lehikoisen 11.1. juttu seuran uutisissa

Matti Harjun juttu seuramme Uutisissa

Infoa talkoolaisille

Keuruun nuorten SM-hiihdot 14.–16. tammikuuta Keurusselän liikuntapuistossa 14.–16.tammikuuta hiihdettäviin nuorten SM-hiihtoihin on aikaa pari kuukautta. Keuruun Kisailijoiden järjestelytoimikunta kokoontui torstaina 11. marraskuuta viimeistelemään järjestelyjä. Keuruulla kilpaillaan kolmena päivänä sarjoissa N/M 17–23 vuotta. Kisoihin odotetaan noin 400 kilpailijaa. Kisojen suojelijana on maailmanmestari Matti Heikkinen. Liikuntapuistossa päivittäin suoritettavien palkintojen jakojen seremoniamestarina on Martti Vainio. Kilpailutoimisto on Hotelli Keurusselässä. Kisoissa nähdään viime talven Vuokatin nuorten MM-mitalistit Niko Anttola, Niilo Moilanen ja Alexander Ståhlberg. Mitalistijoukosta puuttuu sukset piikkareihin vaihtanut Keuruun Kisailijoissa vuosia SM-mitaleita hiihtänyt, Santahaminan Urheilukoulussa varusmiespalvelusta suorittava Eemil Helander. Ismo Hämäläinen kävi liikuntapuistossa Suomen Hiihtoliiton toiminnanjohtaja Ismo Hämäläinen käväisi järjestelytoimikunnan kokouksessa 11. marraskuuta Keuruulla kuulemassa kisajärjestelyt. Nettiyhteydellä oli mukana kisojen tekninen asiantuntija Pyhäjärven Pohdin Esa Ryynänen. – Hienoa käydä Keuruulla. Kävin juniorina usein Keuruulla kisoissa, Hämäläinen tervehti kisajärjestäjiä. – Me Hiihtoliitossa tarkkailemme, millä paikkakunnilla olosuhteet ovat kunnossa. Keuruu täyttää vaatimukset, teillä on olosuhteiden lisäksi kilpailujärjestämisen kokemusta ja osaamista, Hämäläinen antoi tunnustusta kisajärjestäjille. Hämäläinen oli huolissaan kilpaharrastajien vähenemisestä ikäluokkien pienentyessä. Kilpalisenssit ovat puolittuneet viimeisen 10 vuoden aikana. Keski-Suomessakin hopeasompaikäisten kilpailijoiden määrä on pudonnut 20 vuodessa kolmannekseen. Fanaattinen emeritusvalmentaja Immo Kuutsa, 83, innostui käyttämään pari viikkoa sitten Wanhat Hiihtoveikot ja Hiihtosiskot ry:n syystapaamisessa Laajavuoressa puheenvuoron ollen huolissaan vähentyneistä maastohiihdon harrastajista. – Lapsentekotaito on unohdettu, lajit kilpailevat vähenevistä hiihtäjälapsista. Pitää alkaa tekemään hiihtäjälapsia, Immo julisti. Hiihtokausi Keski-Suomessa alkamassa Hiihtokausi on hiljalleen alkamassa. Keski-Suomessa on avattu varastolumella tehtyjä ensilumenlatuja Piispalassa, Laajavuoressa ja Himoksessa ja lähipäivinä Äänekoskella. – Keurusselän liikuntapuistossa lumitykitetään aluksi pakkasjakson tullessa hiihtostadionin alue ensilumen laduksi, Viime talven 5000 kuution varastolumikasaa aletaan levittää stadionin ulkopuolelle maastoon vasta, kun riittävä pakkasjakso tulee, kisojen ratamestari Erkki Virkalahti tiedotti. Keski-Suomen kilpakausi aloitetaan 4.joulukuuta Laajavuoressa Ski Jyväskylän Ensilumen hiihdoilla perinteisellä hiihtotavalla. Keuruun Kisailijat järjestää nuorten SM-hiihtojen esikisoina 70. Keuruun hiihdot iltakisoina 30. joulukuuta. Teksti ja kuva: Matti Harju

Nuorten SM-hiihdot Keuruulla 

14.–16.tammikuuta

Keuruun Kisailijat järjestää Keurusselän liikuntapuistossa maastohiihdon nuorten SM-hiihdot 14.–16.tammikuuta. Viime maaliskuussa Keuruun nuorten SM-hiihdot jouduttiin perumaan huonontuneen koronatilanteen vuoksi.

SM-hiihtojen järjestelytoimikunta kävi 23.9. kokouksessaan läpi SM-kisajärjestelyjä. Kilpailut muuttuivat kolmipäiväisiksi. Keuruulla kilpaillaan sarjoissa N17, N18, N20, N23, M17, M18, M20, ja M23. Kisoihin odotetaan tulevan yli 400 kilpailijaa. Kisatoimisto on Hotelli Keurusselässä.

Perjantaina ovat ohjelmassa 18-23-vuotiaiden sprintit perinteisellä hiihtotavalla. Kuudessa sarjassa hiihdetään karsintahiihtojen jälkeen alkuerissä, semifinaaleissa ja finaaleissa yhteensä 48 sprinttierää, joten seurattavaa riittää koko talvipäiväksi.

Lauantaina ovat vuorossa vapaalla hiihtotavalla 17-23-vuotiaiden sarjoissa väliaikalähtöiset naisten sarjojen 10 kilometrin ja miesten sarjojen 15 kilometrin kilpailut. Sunnuntain ohjelmassa ovat viestit.

Nuorten SM-hiihtojen suojelijana on Matti Heikkinen, joka Keuruun ensimmäisissä nuorten SM-hiihdoissa vuonna 2001 oli kaksoismestari M18-sarjassa.

Kisailijat järjestää nuorten SM-hiihtojen esikisoina 70. Keuruun hiihdot iltakisoina 30.joulukuuta.

Maastohiihdon kotimainen kilpailukausi alkaa Vuokatin Suomen Cupista 6.-7. marraskuuta. Yleisen sarjan ensimmäiset SM-hiihdot ovat Imatralla jo 7.-9. tammikuuta. Toiset nuorten SM-hiihdot ovat Kuopiossa 11.-13. maaliskuuta. 

TEKSTI ja kuva Matti Harju

Yhteistyökumppanit