Miekka Lasse Myllyaholle ja Puurtajan pytty Viitasille

14.12.2023

Syyskokous 12.12.23 palkitsi seuratoimijoita nuorten urheilijoiden ohella. Nuorten rahastostosta palkittiin Tuuli Järvinen ja Arttu Remes. Herpmannin poikain miekan vuoro oli nyt seuratoimijoista Lasse Myllyaholla. N
Vuoden puurtajina palkittiin Anna-Liisa ja Kari Viitanen.

Lasse on ollut vahvasti apuna seuratoimistolla eri lajien apuna mm. media-aineiston käsittelyssä moderneilla tuotanto-ohjelmilla. Seuran lajien tuki toimistolla on ollut välillä päivätöistä luotetulle talkoomiehellemme. Lasse on myös suunnistuksessa yksi seuran Ratamestari 1-tason ratamestareista -  vieden ja rakentaen satoja rastipisteitä maastoon viimevuosina, osa omia ratoja mm. kansallisissa kilpailuissa. Myös kuntorastien karttatuotantoa on tehty yhdessä Lassen, Jannen ja Matin kanssa. Lassella on seuran yleisurheilussa ratajuoksijan tausta huipputasolla. Lassen ansiot eivät rajoitu tähän vuoteen vaan Lasse panosta seuralle on ollut vuosikymmeniä.

Anna-Liisa Viitanen ja Kari Viitanen ovat tuoneet lisävoimaa hiihdon kautta koko seuran johto-organisaatioihin. Seuran kisojen järjestelyissä oman sektorin järjestelyt ovat tuottaneet paljon hyvää seuratoimintaan. Anna-Liisa on pyörittänyt myös hiihtojaoston raha- ja sihteeriasioita. Paljon työtä etänä kuten monen muunkin jaoston seuravetäjät toimivat nykytekniikoin. Tapahtumia ja suunnittelua taloudessa on paljon varsinkin silloin kun tapahtumia järjestetään. Siksi tämäkin tehtäväkenttä seuralle on hyvinkin tärkeä. Kari puolestaan on ollut lähes aina avainpaikolla apuna siellä missä on tarvittu tapahtumien järjestelyissä.

Kahvitilaisuus 20.12.2023 seuran toimistolla Kipinällä (kuvat Matti Harju)