Tytär muistelee isäänsä

Luotio Antti Ilmari

Vihkipäivä 23.9.50
Muutto Hesasta Keuruulle helmikuu 1958
Muutto Uskalintielle 1968

Hyvät hautajaisvieraat!
Muistellessani isääni Anttia mieleeni piirtyy muistikuvia ja mielikuvia kulminoituen neljään isää kuvaavaan luonnehdintaan tai ominaisuuteen.

Ensimmäinen on sankaruus.
On pakkaspäivä Otavalla 50-60 luvun vaihteessa, hiihtokisat. Sieltä saapuu pöllyävä lumipilvi kintereillään vauhdilla ja lentävällä, äärimmäisen tehokkaalla hiihtotyylillä ensimmäisenä maaliin Antti Luotio. Me olimme ylpeitä isästä! Laatikollinen makkaralaatuja tai mikä uusi palkinto milloinkin otettiin ilolla vastaan.Kilpailu hiihdossa ja suunnistuksessa iskostui Antin elämäntapaan jo lapsuuden kodissa ja Leo-veljen kanssa kilvoitellen nuo komistukset taisivat valloittaa mitaleita jos sydämiäkin. Antin viimevuosien kertomusten perusteella oli veljeksillä tekemistä isänsä perässä pysymisessä kymmenien kilometrien kävelyillä Saatikka hiihtoladuilla. Paitsi sankari Antti oli myös antisankari, joka harrasti urheilua sen sisäisen tyydytyksen ja omien fyysisten rajojensa kokeilemisen vuoksi. Antisankarimme laskeutui tavallisten kuntoilijoiden joukkoon luontevasti voidellun heille suksia ja tehden oikolatuja. Uulkoiset tekstiili-,väline-,kunnia-ja mainetarpeet olivat hänestä kaukana. Sankarimme oli esikuvana meille lapsille ja lapsenlapsille, olemme liikunnallista väkeä kaikki. Kun vielä Jukojärveltä kuuluu kummia, että pikkusiskommekin on ryhtynyt hiihtämään, voimme kaikki ylpeillä perinteiden vaalimisesta ja liikunnallisten arvojen sisäistämisestä.

Isä oli edelläkävijä. Viittaan edelliseen urheiluharrastukseen. Antti ja muu perhe harrasti urheilua silloin kun se ei ollut vielä ns. Muotijuttu. Edelläkävijä Antti oli sieniharrastuksessaan ja sieniruokien tekemisessä. Antti poimi vapaa-aikana marjat ja tiesi ja tunsi metsät sekä suot ja siis marja-paikat. Antti ja Hilkka ovat aina pyrkineet omavaraisuuteen puutarhan antimissa, vaivat palkittiin pöydän antimissa Uskalintiellä. Antti Puuhaaraa ei ikä pidätellyt puuntekoinnostuksessa,moottorisahan ja pyörän poisvienti vasta hiljensi vauhdin.kestävä kehitys oli isällä omavaraisuutta mahdollisimman pitkälle, luonnon kunnioitusta ja kulutuksen minimointia. Uskalintiellä talon rakennusvaiheessa Antti hyödynsi oivallisesti mm. Purkutiiliä.
Isän hiilijalanjälki ei ollutsuuri mutta paljon on luontoa kunnioittavia suuria ja pieniä jälkiä Keuruun metsissä Antti Puuhaarasta.
.
Kolmantena ominaisuutena mieleeni nousee perhekeskeisyys. Kovan harjoittelun jälkeen hän yhdisti venyttely-ja voimisteluhetken ennen nukkumaanmenoamme kertoen jännittävistä jännittävintä jatkokertomusta lapsilleen siitä ajasta kuin hän oli postivaunujen kuljettajana villissä lännessä.isä kiikutti piirustuspaperirullia meille ja muistan onnen kun sain ensimmäiset öljyvärit joululahjaksi isältä! Pojat oppivat kalastamaan ja muistavat yhteiset Lapin reissut Antin kanssa-muistikatkot kylläkin mahdollisia....Kilpaurheiluvuosien jälkeen isä omistautui talon rakentamiselle ja kuntoilulle.Hän oli läsnä ja hoiti asiat jopa huvittavuuteen asti. Hänellä oli arvoja ja taitoja, joita hän pyrki ja osittain pystyi välittämään meille. Luotion äijä telefoonissa jaksoi kuunnella tekemisiämme ja kertoi myös omansa.

Neljäs kulminoitumispiste Antissa oli rakkaus kirjoihin, ammattitaito kirjapainoalalla ja aktiivinen lukuharrastus. Myös näitä ominaisuuksia on välittynyt meille lapsille ja lapsenlapsille.
Antti tiesi paljon ja tiedonhalu säilyi ja eli hänessä. Hänessä oli itseopiskelijaa, jopaiPad rullautui vanhuksen kädessä talvella kun etsimme mielenkiintoisia juttuja.

Sankarin, antisankarin, edelläkävijän,perheenisän ja kirjaltajan roolit istuivat Anttiin luontevasti . Huumori ja elämänilo, mukavista asioista nauttiminen oli osa isää.oman ristinsä Antti kantoi pystypäin ja vaimon tuella. Sairaudet saivat viimein isän taipumaan ja viimeinen rasti oli saavutettu. Lepää rauhassa isä -metsien humina seuranasi.