Jukola Porvoossa 2023
Telttapaikat IO92-93 omille teltoille lisää
SM-kultaa hiihtosuunnistuksen parisprintissä
Sonja ja Sanna voittivat naisten kultamitalin lue
Sonjan MM-kisan 6. sija on seuran historian paras arvokisasuoritus
Kts ISTV - Sonja Mörskyn sijoitukset olivat aikuisten henkilökohtaisilla matkoilla 6, 8 ja suksirikko pilasi yhden matkan loppusijan
Lasten laturetki 4.3. Kurkisaaressa - ei vain hiihtoa vaan paljon eri juttuja
11.30 lähtö kirjaston rannasta (Pitäjäjäntuvantie) hiihtäen n. 1 km Kurkisaareen satuhahmojen seurassa. Säävaraus! Kartta
12.00 Kurkisaaressa leikkejä ja pelejä, suunnistusta, pulkkamäki, napakelkka, useampi nuotiopaikka. (Wegeliuksentie 7).
Kurkisaareen voi mennä myös suoraan. Mehutarjoilu ja myydään makkaraa. Myös omin eväin voi tulla. Kunniakirja kaikille osallistujille.
Helmille pronssia SM-erikoispitkältä Jämsästä 2022
Kuntorastikausi päättymässä myös koulusuunnistuksen osalta
Lähetämme palautekyselyn ensivuoden suunnittelua varten.
Suunnistuskoulun retki
Hei!
Suunnistuskoululaisten syysretki järjestetään La 10.9. Ähtärin eläinpuistoon. Suunnistuskoululaisille reissu on ilmainen. Huoltajat pääsevät myös mukaan. Huoltajan on ostettava itse päivälippu. Hinta tarkentuu lähtijöiden mukaan 26-36€. Eväät (makkaranpaistoa) ja kuljetus kaikille ilmainen. Lähtö aamusella n. Klo 9.00 Kipinältä (aika tarkentuu). Ja paluu sitten kun on eläinpuisto, pandatalo ja kotieläinpuisto käytynä. Arviolta n. Klo 15.30.
Ilmoittautumiset To 1.9. Mennessä. Ilmoita suunnistuskoululaisen nimi, mahd. Ruoka-aineallergiat. Voit laittaa ilm. tähän ryhmään tai suoraan minulle w-appsilla. Suunnistuskoululainen ei tarvitse huoltajaa mukaan. Seuran puolesta lähtee huoltajia tarvittava määrä. t. Matti Peltola
Kansalliset Multia-Petäjävesi-Keuruu-Rastit la 6.8.22
Kisat suunnistetaan rajamaastoissa. Opastus on Kopolaan pohjoisen suunnasta.
Lasten suunnistuskoulu jatkuu Liikuntapuiston maastossa 22.6. klo 18.
Ajankohtaista: Hyvin ehtii vielä mukaan lasten suunnistuskouluun.
Suunnistuskoulussa opetellaan suunnistuksen alkeita, karttamerkkejä, kartan lukua, metsässä kulkemista erilaisin leikein, harjoituksin ja ihan oikeilla rastireittiradoilla. Suunnistuskoulussa opitaan turvallisesti ohjauksessa suunnistamaan alkeista alkaen.
Suunnistuskoulu kokoontuu viikottain lähellä Keuruun keskustaa olevilla kartoilla iltarastikalenterin mukaisilla paikoilla. Paikkatieto löytyy täältä kuntorastit
11.5. Ilovuori, 18.5. Kivelä etelä, 25.5. Seippolanmäki 1.6. Keuruun koulukeskus (ei iltarasteilla) 8.6. Ketvelniemi, 15.6. Varuskunnan kalustoranta, 22.6. Keurusselän liikuntapuisto (ei iltarasteilla).
Suunnistuskoululaisille jaetaan rastipassit. Rastipasseista ja tältä sivulta löydät jokaisen kerran kokoontumispaikan. Rastipasseihin kerätään merkkejä ja syksyllä suunnistuskouluun osallistuvat palkitaan Ähtärin eläinpuistoreissulla.
Suunnistuskoulumaksu on 20€, jolla voi osallistua 8 kerralle sekä retkelle. Koko kauden iltarasteille ja suunnistuskouluun maksu on 40€ (alle 16v).
Suositusikä 6-12v, mutta muutkin tervetulleita.
Puuro ja palkitsemistilaisuus pe 17.12
Isokirjan Isossa Padassa. Klo 17.30 Puuroa (maski seisovaan pöytöön kiitos) ja klo 18 Kauden katsaus ja nuorten palkitseminen. Paikalle kutsumme koronatilanteesta riippumatta ainakin D16-SM-pronssiporukam ja muu Nuorten Jukola porukka sekä Sara Leppäsalmi että Sonja Mörsky. Myös aluekilpailuissa menestyneet alle 14 vuotiaat: Elias, Sorrit, Akseli ja mahdollisesti muita tulosliuskoilta löytyviä. Tilassa on paikkoja n. 50, jos koronatilanne ei kiristy. Etänä voi ilmoittautua mukaan Teamsiin morsky@wippies.fi. Jaoston suunnistuskirja myynnissä alella 20 €. Yrjö Teeriahon "Suunnistus on Älylaji".
Lisenssit ostetaan Suomisportin kautta tammikuulta alkaen - vakuutus voimaan
Useiden lajiliittojen lisenssihankinta on siirtynyt Suomisport-palveluun. Näin ainakin suunnistus ja hiihtolajien osalta. Kaikkien lisenssin hankkivien suunnistajien on rekisteröidyttävä käyttäjiksi Suomisportiin. Lasten vanhemmat voivat tehdä rekisteröitymisen. Seuramme maksaa alle 14-v sarjojen lisenssit vakuutuksineen. Tätä vanhemmat suunnistajat maksavat oman lisenssinsä Suomisportissa itse, kun ovat ensin rekisteröityneet. Käyttäjillä täytyy olla toistaiseksi myös käyttäjä-tiedot Irma-palvelussa, jota varsinaisesti käytetään ilmoittaumisten yhteydessä. Myös Irmassa oleva edustusseuratieto on ratkaisevin, jos tiedot eroavat järjestelmissä. Vanhoille lisenssinhaltijoilla lisenssi on voimassa takautuvasti tammikuun, jos lisenssi on maksettu tammikuun loppuun mennessä.
Linkki ohjesivulle https://www.suunnistusliitto.fi/liitto/lisenssi/
Leiri 5.-6.12.
Suunnistajien leirit: kesäsuunnistus 5.-6.12 Jämsässä (ilm. Pauli) ja hisu-porukka (ilm. Janne) Ylläksen kisojen yhteydessä. Mikäli Ylläksen kisoja ei ole niin siellä on harjoituksia ja jatkona maajoukkueen leiri.
Ähtärin eläinpuiston retki la 2.10.2021
Suunnattu v. 2021 Omatoimirastien suunnistuskoululaisille/rastipassin lunastaneille . Lähtö uimahallin edestä bussilla klo 10.00. Sitovat ilmoittautumiset (lapsi ja huoltaja) viestillä numeroon 040 1257977, Tuomakselle.
Tilatut suunnistuspaidat tulleet elokuussa 2021
Jos tilasit seuran suunnistuspaidan. Soita Paulille puh. 040 7061 344 ja varaa aika noutoon Keuruun Kurkiniemestä.
SM-R1-Suunnistajien matkakulusääntö
Johtokunnan päätöksen mukaisesti SM-matkoja voidaan korvata edelleen R1-SM-matkojen osalta. Korvauksen porrastus tukee kimppakyydistystä ja kuitenkin huomioi eri puolilla Suomea asuvat opiskelijamme. Yksinmatkaavalle R1-kilpailijalle korvataan 0,12 €/km. Kun autossa on 2 R1-kilpailijaa, korvaus on 0,17€/km. Ja kun R1-kilpailijoita on autossa 3 tai enemmän, niin seura korvaa 0,22 €/km. Majoitusyön maksimikorvaus R1-matkalla 50 €. Pääsarjojen A-maajoukkue-urheilijalla matkakorvaus on aina 0,22 €/km. Koulutusmatkojen korvaus on edelleen 0.22 €/km - kimppakyyditys periaatteena esim. koulutusmatkoilla. Lisää pj Janne 050 5987 484.
Lasten Suunnistuskoulu
Koulu jatkuu 30.6. Montosvuoressa klo 18.00-19.00. Hyvässä varuskunnan polkumaastossa. Ohjaajat paikalla opettamassa suunnistuskoululaisia.
Jatkamme RastiReittien (RR) merkeissä kokoontuen klo 18.00.
9.6. Jukojärvi itä, 16.6. Virtalankoski ja 30.6. Montosvuori. Katso opastukset kuntorastiosiosta. Maksuna radoille on minimi puolen kauden maksu 20 e ja koko kauden maksu 40 e. Radoillehan pääsee 5 päivänä viikon aikana, RR radat vain keskiviikkoisin. Maksu netissä (alle 16v). Suunnistuskoululaiset palkitaan syksyllä eläinpuiston retkellä.
Suunnistajankaupat verkossa
Suunnistajan varusteet verkossa suunnistajankauppa.fi st24.fi keltamaki.com
Omatoimirastit menossa - ehdit mukaan
Radoille pääsee omaan tahtiin, sinun ei tarvitse kuin ottaa kartta netistä tai postilaatikosta. Kunto-aloittaville tarjolla C-rata, lapsille D-rata. Kesäkuulla pyrimme avaamaan ajanoton ja RR-radat. Kuntosivuille.
Kisoja ja alueen kutsuja
Katso Suunnistusliiton valikosta Irma.
Seuran kevätleiri Ikaalisissa 14.-15.5
13.5. Mahdollisuus osallistua Ikaalisten kansalliseen, josta voi jäädä leirille 14.-15.5. varten. Uudet maastot käytössä. Ilmoittaudu Paulille.
Lasten laturetki-tapahtuma la 6.3.2021 omatoimisesti Kurkisaaressa
Laturetki ohjeita täältä .
Lasten laturetki klo 12-15 Kurkisaaressa.
Omatoimisia seikkailupaikkoja Kurkisaaressa. Suunnistus suksin ja ilmankin jos hanki kantaa moottorikelkan urilla. Nuotio.
Omatoimirastit Laturasteina jo 6.2.-14.2. alkaen - kalenterissa kartat
Olen tekemässä 1. laturastiradan Montosvuoreen, jossa on tilaa liikkua turvallisesti. Kiertosuunta myötäpäivään purun valolampuin merkityllä 3 ja 7 km radalla. Lyhyellä radalla on 5 rastia ja pitkällä 7 rastia, jotka sinun tulee merkitä paikantaen olinpaikkasi kartassa. Lyhempi rata kääntyy varuskunnan kulmalta ennen tietä takaisinpäin oikealle. Rastit tulevat olemaan ladun varrella (2 m), pyri paikantamaan rastin sijainti kartalla. Merkitse sijaintipaikat netistä/laatikosta saamaasi karttaan omalla kynällä matkalla tai vasta kotona. Vertaa oikeisiin vastauksiin ja mittaa virhe sijainnissa (1 mm=1 min). Tuloksen voit halutessasi kirjata oma-tulos-rekisteriin. Siirry tästä kalenteriin. T Janne M. 050 5987 484
Kiitos Joulurasteilla kävijöille
Lumisesta kelistä huolimatta kävijöitä oli n. 50. Ketvelniemen Puuhatoimikunta kiittää turvallisesti liikkuneita ulkoilijoita ratojen hyöduntämisestä. Keuruun Kisailijat kiittää myös Peltolan perhettä kartan täydentämisestä ja ratamestaroinnista.
Palkitsemiset 2020 siirtyy ensi vuoteen
Kokoontumisia ei suositella herkän koronan leviämisriskin takia, emmekä hoksanneet bookata tilaisuutta jo marraskuun lopun vaiheille . Myös kaupunki siirtää palkitsemisia ainakin helmikuun saakka ja se tullee tapahtumaan rajatusti tilanteen mukaan.
su 27.12.20 klo 10-14 Omatoimirastit Keskusta/Ketvelniemi
Keukis ja Ketvelniemen Puuhatoimikunta on järjestämässä liikuntaa rastien parissa raittiissa ilmassa.
Su 27.12.klo 10.00- 14.00 järjestetään kaikille avoin välipäivän suunnistus korttelisuunnistuksen merkeissä. Reittivaihtoehtoina on Keuruun keskustan kierros (4 km), Ketvelniemi - keskusta kierros (8 km) tai Ketvelmiemen kierros (3,5 km). Lähtöpaikat sijaitsevat nuorisokeskus Kipinällä (4 km ja 8 km lenkki) ja Ketvelniemen entisellä kioskilla (3,5 km lenkki). Kartat ovat tulossa tähän: Keskusta 4 km- Ketvelniemi 8 km - Ketvelniemi 3.5 km
Lähtöpaikalla on postilaatikot joista löytyy kartat ja tulosvihko, jos haluaa laittaa nimen ja itse ottamansa ajan tulosvihkoon. Rastipisteillä on rastilippu (ei leimausmahollisuutta).
Piha-alueilla (oliivinvihreä) ja karttaan merkityillä kielletyillä alueilla (violetti rasteri) alueilla ei saa liikkua. Kaikki vesistön ylitykset ovat KIELLETTYÄ! Ei siis heikoille jäille!
Koska on kyse välipäivän ALE:sta, niin kartat ovat 100% alennuksessa.
Tapahtuman järjestelyistä vastaavat Ketvelniemen Puuhatoimikunta ja KEUKIS/suunnistus
TERVETULOA!
Anna palautetta omatoimirasteista 2020
Anna nyt palautetta Omatoimirasteista ja vaikka niiden radoista.
Kuntorastien Kausikortin tai karttamaksuja voit suorittaa tähän tulevaan tilaus- ja maksulinkkiin.
Mukaan Suunnistuksen tapahtumiin v. 2020
Harrastetoimintaan pääset mukaan kevät-kesälltä iltarastien lasten ja nuorten suunnistukoulun kautta. Iltarastien järjestäjät järjestävät opastusta suunnistaen mukana myös aikuisille, kun pyydät opastusta. Pääset mukaan kilpailutapahtumiin hankkimalla lisenssin Suomisportista ja rekisteröitymällä Suunnistusliiton Irma-palveluun. Siellä pääset ilmoittautumaan kilpailukalenterin tapahtumiin oma-aloitteisesti. Lisätietoja Janne Mörsky 050 5987 484. Voit myös jättää yhteydenottopyynnön, jos tarvitset tukea harrastustoimintaan tulemiseksi ilmoittamalla siitä tällä lomakkeella palautteessa tai em. puhelimeen.
Alle 14 v. Oravapolkutoiminta iltarasteilla toukokuussa. Kuntoa pääsee kohottamaan jo maaliskuussa korttelirasteilla. Seuraa Suur-Keuruu.
- - - -
KILPAILUKAUSI VAIHTUU TAMMIKUUSSA - HUOLEHDI MYÖS SPORTTIVAKUUTUKSESTASI
Vakuutusvelvollisuus on urheilijalla. Voit ostaa Sporttiturva-vakuutuksen Suomisportissa https://info.suomisport.fi/ tai erikseen vakuutusyhtiöltä, mitä suosittelemme silloin kun harrastat usempaa lajia.
Rekisteröinti Suomisportissa tapahtuu Liikkujana, jolla voi olla lisenssejä ja vakuutuksia. Suomisportissa seuran jäsentietoja ei ole, koska ne hoidetaan eri järjestelmällä. Suomisportissa oman lajiliiton vakuutusmaksun kausi alkaa aina tammikuusta kestäen seuraavan loppuun ja takautuvasti tammikuun loppuun, jos maksu on suoritettu tammikuun aikana.
Jukola juostu!
Kiitos viestinviejille. Ensi vuonna sitten Rovaniemen Napapiiri-Jukolassa nautiskellaan yöttömän yön tunnelmasta.
Jukolan sivuille tästä
MM-hiihtosuunnistus Piteå
MM-viestipronssia tuli. Parhaat sijoitukset olivat Milkalla 9. ja 12. sijan paikkeilla, mutta ne ovat olleet suomalaissijoituksista toiseksi parhaita. Myös Peltolan Samuli omassa 20-sarjassa samoilla sijoilla.
SUUNNISTUSTILASTOT 2018 (VALTAKUNNAN TASO)
Suunnistus
- SM_2018.pdf 103 KB
Suunnistuksen tilasto 2018
- AM_partio_kutsu.pdf 239 KB