Pertti Ålander, Helsingin Kisa-Veikot

Keuruun Kisailijain kansainväliset 50-vuotisjuhlakisat 30.8.1964    Juhlakisat

Pertti Ålander kiri toiseksi 800 metrillä ajalla 1.53,7 häviten kilpailun voittaneelle "Parta-Pekka" Juutilaiselle runsaan sekunnin.

Pertti Ålander, Helsingin Kisa-Veikot

Ruotsista lähtöisin olleeseen Helsingin Oulunkylän merkittävään sukuun kuulunut, lapsuudessaan runoilija Larin Kyöstin naapurina asunut Pertti Ålander (s.1936) nähtiin Rooman 1960 olympiakisojen 800 metrillä. Hän karsiutui alkuerissä jäätyään omassaan viidenneksi ajalla 1.52,2. Kymmenessä maaottelussa Suomea vuosina 1960-1964 edustanut Ålander opiskeli USA:ssa ja tuli varsin tuntemattomana kesän 1960 Ruotsi-maaottelun 800 metrille, jolla hän kaatui ja jäi kuudenneksi. Uransa nopeimman ajan 1.49,4 hän juoksi seuraavana kesänä Helsingissä. Kalevan kisoissa Ålander kiri 1964 hopealle ajalla 1.50,6 Pekka Juutilaisen voittaessa selvästi (1.48,8). Edelliskaudella Ålander palkittiin SM-pronssilla. Hän juoksi parhaimmillaan ratakierroksenkin aikaan 48,1 ja nähtiin 1961 Ruotsi-maaottelussa avausosuudella pitkän viestin Suomen ennätyksen 3.09,8 saavuttaneessa Suomen joukkueessa.

Taiteellisista taipumuksistaan tunnettu Pertti Ålander voitti USA:ssa koko Amerikan koulujen välisen julistekilpailun. Hän on kunnostautunut myös 420 kilometriä tunnissa kiittävien Porsche-autojen huimapäisenä ajajana ja monien autokisojen sankarina. Pertti Ålander asuu USA:ssa, minne hän jäi heti opiskelunsa jatkoksi.

LAURI JÄRVINEN