Maraton kartta ja radat
Peruslenkki (= kuntokymppi) on 10,5 km ja kilometrimerkeillä varustettu jatkuen merkattuna maaliin asti.
Juoksureitti kulkee lähdöstä Lehtiniemen, Kurkisaaren ja Kurkiniemen kautta Multiantielle, josta Könttäriin ja takaisin kohti keskustaa Suolahdentietä. Ketvelniemen risteyksen jälkeen juostaan opasteiden mukaan Tervantielle hieman uutta reittiä.
Puolimaratonilla ja maratonilla 1. kierroksella lisälenkki. Siilotien, Samuli Rantasentien ja Vaasantien kautta Tervantielle.
Nesteen ympyrän alituksesta jatketaan kevyen liikenteen väylää Ahtolan sataman ohi. Ennen Lapinsalmen siltaa käännytään alituksesta Tarhian länsirantareitille kohti virastotaloa, (maratoonarit kiertävät 1. kierroksella terveyskeskuksen kautta), josta jatketaan uudelle kierrokselle tai alituksesta urheilukentälle maaliin. Reitin varrella on kolme huoltopistettä.
Alkuperäistä reittikarttaa päivitetty.
- Reittikartta.pdf335 KB