Kisailijain syyskokous valitsi Paavo Lintulan uudeksi puheenjohtajaksi 22.11.2012
Paavo Lintulasta Kisailijoiden puheenjohtaja
Kunnallisneuvos Osmo Kärkkäinen ilmoitti Kisailijoiden viime vuoden syyskokouksessa, että vuoden päästä on uuden puheenjohtajan vuoro.
- Kahden vuoden puheenjohtajareissu ei ollut huono. Seuran tilanne yhteen hiileen puhaltamisessa on tällä hetkellä hyvä. Keuruun Kisailijat voi olla paikkakunnan nykyisessä tilanteessa tärkeä tekijä tulevaisuudessa, Kärkkäinen totesi syyskokouksen avajaissanoissaan.
Torstai-illan Vanhan Pappilan vintin syyskokous valitsi yksimielisesti uudeksi puheenjohtajaksi maanviljelysneuvos Paavo Lintulan.
- Kun kysyttiin, hetken mietin, koska olin jättäytynyt jo pois kaikista järjestötehtävistä.
Asia vaati keskustelua myös kotona perheen ”toimitusjohtajan” kanssa.
- Osmo Kärkkäinen teki aikoinaan kahden vuoden diilin. Samoin ilmoitan, että kahden vuoden päästä on uuden puheenjohtajan vuoro. On kunniatehtävä olla kohta 100-vuotiaan seurakonsernin puheenjohtaja. Yksi henkilö ei pysty vetämään asioita eteenpäin, vaan tarvitaan saumaton yhteistyö, jota peräänkuulutan ja toivon sen jatkuvan seuran ja koko seutukunnan yhteiseksi hyväksi, Lintula totesi kiitossanoissaan.
Teksti ja kuva Matti Harju